maanantai 22. tammikuuta 2018

VIERAILULLA VIKINGAN KOULULLA



 

 

Maanantaina 15.1. Vikingan koulun ja Isolahden koulun oppilaat 4-6-luokilta tapasivat toisiaan katsomalla elokuvaa Vikingan koulun liikuntasalissa. Tämä tilaisuus oli osa "Demokrati-Disco" -projektia, joka puolestaan on osa Svenska kulturfondenin projektia "Ung på svenska" yhteistyössä SÖU: n (Svenska Österbottens ungdomsförbund) kanssa. Tavoitteena on, että ruotsinkieliset ja suomenkieliset lapset ja nuoret saavat tilaisuuden tavata kielirajojen yli.
 
Syksyllä molempien koulujen oppilasryhmät (6 oppilasta kummaltakin koululta) ovat tavanneet suunnitellen yhdessä luokkatovereilleen toimintaa. Lapset valitsivat yhteiseksi toiminnaksi elokuvapäivän.
 
Ennen elokuvaa koulujen edustajat myivät pieniä karkkipusseja 1 euron hintaan. Suunnitteluryhmän oppilaat ovat päättäneet, että myynnistä saadut tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, Vaasan sairaalan lastenosastolle.
Yhteistyöprojektin vastuuhenkilönä toimi Jan Holm, SÖU.






Elokuvan jälkeen koitti vielä yllätys, kun André Linman, joka on tuttu esimerkiksi Tähdet tähdet-ohjelmasta, asteli salin eteen. André Linman esitti ensiksi oman biisin ja lopuksi Bon Jovin kappaleen. Tähän oli mukava päättää yhteinen tilaisuus! Toivottavasti yhteistyömme saisi jatkoa ja molempien koulujen oppilaat tapaisivat toisiaan vielä uudelleen.
 


Kuvat: Sofia Sundholm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti